On varhainen aamu, viikon ensimmäinen. Takana Jeesuksen seuraajien elämän järkyttävin päivä eikä mielenmyllerrys ollut hellittänyt vieläkään. Sapatti oli mennyt sekavin tuntein lukkojen takana. Muutamat naiset Jeesuksen lähimmistä näyttävät toipuneen jotensakin, he sentään lähtevät katsomaan hautaa, surutyö on alkanut.

Jotakin piti naisten tehdä, että selviäisivät eteenpäin: Olihan heidän rakas Mestarinsa kuollut. Omin silmin he olivat sen nähneet, vaikka taisi mieli taistella sitäkin vastaan. Ei näin pitänyt käydä, ei pitänyt…

Ja mielen järkytykset vain jatkuvat haudalla ja lisäävät heidän hämmennystään. Maa vavahtelee, kirkas taivaallinen olento vierittää kiven haudan suulta ja kertoo uskomattomalta tuntuvan sanoman: ”Ei ristiinnaulittu ole täällä, hän on noussut kuolleista. Hän menee edellänne Galileaan.”

Pelokkaat ja surun valtaamat naiset tajuavat vaivoin, mitä oikein tapahtuu. Jotakin enkelin sanomasta läpäisee heidän tajuntansa, koskapa Matteus kertoo heidän rientävän haudalta pelonsekaisissa riemun tunteissa kertomaan uutistaan oppilaille.

Järki kyselee, voiko tämä olla totta? Mutta mielen syvyyksissä surun ja järkytyksen sumuverhon läpi alkaa kajastaa ihmeellinen toivon säde. Niin kuin aukeavan aamun valo murtaa yön pimeyttä, se alkaa vähä vähältä tehdä ylösnousemuksesta totta heidän elämässään.

Vielä se on kuin aavistus tai häivähdys, mutta sellaisenakin valtaa mielen ja jouduttaa naisten askeleita.

Evankeliumin kertomukset kuvaavat selkeällä tavalla sitä, ettei pääsiäisen iloon ollut eikä ole helppoa oikotietä ja että Jumalan aivoitukset kulkevat aivan eri rataa kuin me ihmiset odotamme.

Pääsiäisen iloon kuljetaan usein mutkaista ja kivikkoista surun, kärsimyksen ja epätietoisuuden kapeaa polkua, via dolorosaa, mutta juuri kun kaikki näyttää menetetyltä, juuri siinä näyttäytyykin Jumalan voima huikeimmillaan. Kärsimyksestä voi syntyä siunausta, kuolema muuttuu elämäksi ja täydelliseen pimeyteen loistaakin yhtäkkiä valo.

Vasta pitkäperjantain taistelua, järkytystä ja murhetta vasten pääsiäisen voitto ja sen tuoma ilo näyttäytyvätkin oikeissa mittasuhteissa.

Jeesuksen seurassa kulkeminen, hänen opetustensa kuunteleminen sekä viimein kärsimystie ja viikon ensimmäisen päivän uskomattomat tapahtumat olivat opetuslapsille pitkä prosessi ja elämänkoulu, jonka antia he oppivat ymmärtämään vasta pitkän pitkän ajan kuluessa pääsiäisestä.

Seisoessaan ristin juurella ja nähdessään Jeesuksen kuolevan oppilaat kokivat paitsi suuren henkilökohtaisen menetyksen, mutta myös ja ennenkaikkea unelmien sortumisen. Kaikki tuntui romahtavan, kaikki mihin he olivat uskoneet ja toivoneet, mutta sitten Jeesuksen sovitusuhrin merkitys alkoi vähitellen kirkastua, kun Pyhä Henki alkoi avata heille Jeesuksen opetuksia ja ennustuksia siitä, mitä hänelle piti tapahtua.

> Takaisin julkaisuja-sivulle

”Huomisen ylle on piirrettu risti, turha on käydä sitä suremaan. Kuljemme pystypäin ja rohkeasti, Herramme ei jätä meitä milloinkaan.”
Kysymyksiä Tapanille? Ota yhteyttä: