Tulevan sunnuntain evankeliumi on meille tutuista tutuin, mutta sen sanoma on aina uusi ja ajankohtainen.

Jeesus kertoo tämän vertauksen Luukkaan mukaan niille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan, mutta siinä on useampikin viesti meille kaikille ja ennen kaikkea siinä on tuo mitä armollisin viesti niille, jotka asettavat itsensä publikaanin asemaan.

viesti tuossa kertomuksessa on se, miten herkästi me vertailemme itseämme toinen toisiimme ja miten herkästi käy niin kuin fariseukselle, joka väheksyi toisia, jopa häntä joka oli tullut hänen kanssaan rukoilemaan Jumalan eteen.

Toisten mollaaminen ja itsen korottaminen ei kuitenkaan Jeesuksen mielestä ollut vain kohtuutonta tai sinänsä väärin, vaan me huomaamme, kuinka siitä oli seurauksia koko hengelliselle elämälle tai sanoisinko niin, että se, jos väheksymme toisiamme, se on kuva myös hengellisestä elämästämme.

Se oli synti Jumalan edessä ja vaikka fariseus luuli olevansa Jumalalle mitä kelvollisin ja hänen elämänsä mitä mieluisinta hänelle kaikkine hurskauksineen, se ei sitä ollut, vaan päinvastoin tympeää ja se johti siihen, että hän lähti myös temppelistä sinänsä tyhjänä. Itseään täynnä olevana mutta ilman Jumalan lahjoja, ilman hänen armonsa rauhaa ja lepoa.

Rukoileva elämäntapa ei meitä siis pelasta sinänsä, vaan rukouksen mieli ja se, miten olemme Jumalan edessä.

Esimerkiksi oikeasta rukoilijasta Jeesus asettaa eteemme siis publikaanin. Publikaani katsoo fariseuksesta poiketen vain itseensä ja omaan vajavaisuuteensa, ei tohdi oikein katsoa edes Jumalaan. Tässä kertomuksessa ei kerrota siitä, oliko publikaani onnellinen ja kiitollinen kaikesta hyvästä omassa elämässään, se ei ole tässä vertauksessa olennaisinta, vaan Jeesuksen tähtäyspisteenä on se, mikä tekee ihmisestä Jumalan edessä mieluisen ja mikä auttaa ihmistä pysymään elämässä oikealla tiellä, mikä on hengellistä terveyttä.

Itseään rehellisesti tutkiva ja Jumalan edessä armoa tarvitsevaksi tunteva, on siis Jumalalle mieluinen ja saa Jumalan kaikki lahjat mukaansa; armon, rauhan ja levon.

Pari päivää sitten jouduin keskusteluun eräässä kokousporukassa väliajalla siitä, mitä oikein on vanhurskaus. Paikalla oli paljon pappeja ja teologeja, joten juttua riitti. Tuota vanhurskas sanaa käytämme paljon, tiedämme suurin piirtein mitä se tarkoittaa ja silti se jää vähän avoimeksi. Onko niin, ettemme tunnekaan Jumalan salaisuuksia tarkkaan, eikä ole olennaistakaan, mitä se itse asiassa tarkoittaa. Tärkeintä on se, että saamme omistaa sen, mitä Jumala omilleen lupaa.

Agricolan ajatuksissa lienee ollut vaaitseminen ja se, että Jumala tutkii meitä ja Kristuksen ansaitseman armon voimasta ja hänen ansioistaan punnitessaan meitä, toteaa meidät taivaskelpoisiksi.

Tämä vertaus auttaa meitä ymmärtämään myös asiaa ja publikaanista, hänen mielenlaadustaan ja kokemuksestaan voimme lukea sen, että vanhurskaus on Jumalan lahjojen omistamista ja sen näkymistä elämässämme rauhana, rakkautena ja laupeutena myös toisia kohtaan

> Takaisin julkaisuja-sivulle

”Huomisen ylle on piirrettu risti, turha on käydä sitä suremaan. Kuljemme pystypäin ja rohkeasti, Herramme ei jätä meitä milloinkaan.”
Kysymyksiä Tapanille? Ota yhteyttä: